Siltavalmennus

Nuoret kuvasivat Tampereen siltavalmennuksessa työelämä-trilogian. Kyseessä oli Myrsky-hanke. Videonäyte, jossa nuori on saanut potkut YT neuvottelujen jälkeen. Otos on käsittelemätön. Se tulee muuttumaan lopullisessa elokuvassa. Vetäjät Saara Välimäki ja Jari…

Kakola

Neljä nuorta halusi päästä kuvaamaan vankilaan Rap-videota. Onneksi Kakola oli tyhjillään ja uusi omistaja antoi luvan kuvaustapahtumalle. Paikka innoitti nuoria. Saimme oppaaksi entisen vangin, joka kertoili seikkaperäisiä tarinoita vankilaelämästä. Kyseesä…

Leikkausvaihe

Videonäyte. Nuoret osallistuvat elokuvien leikkamiseen. Tässä kaksi nuorta Turusta editoi kuvattua materiaalia. Kyseessä on Myrsky-hanke, joka toteutettiin Perhekeskus Lausteella. Vetäjä Kim Tapper.

Kuvaukset

Myrsky-hanke rahoitus Suomen lasten ja nuorten säätiö Lyhyt näyte Myrsky-hanke elokuvan kuvauksista. Kohtauksessa näyttelevä nuori on kirjoittanut kohtauksen sisällön ja näyttelee sitä ensimmäistä kertaa. Kyseisen lyhytelokuvan työtilanteen ohjuksesta vastaa elokuvaohjaaja…

Musiikin valmistus

Myrsky-hanke rahoitus Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke on olennainen osa nuorten syrjäytymiskehitystä estävää elokuvaprosessia. Kuvassa varsinaissuomalaisia hankkeeseen osallistuvia tyttöjä valmistamassa musiikkia tietokoneen ohjelmalla. Tässä työvaiheessa puhutaan usein tunteista ja…