Siltavalmennus

Nuoret kuvasivat Tampereen siltavalmennuksessa työelämä-trilogian. Kyseessä oli Myrsky-hanke. Videonäyte, jossa nuori on saanut potkut YT neuvottelujen jälkeen. Otos on käsittelemätön. Se tulee muuttumaan lopullisessa elokuvassa. Vetäjät Saara Välimäki ja Jari…

Kakola

Neljä nuorta halusi päästä kuvaamaan vankilaan Rap-videota. Onneksi Kakola oli tyhjillään ja uusi omistaja antoi luvan kuvaustapahtumalle. Paikka innoitti nuoria. Saimme oppaaksi entisen vangin, joka kertoili seikkaperäisiä tarinoita vankilaelämästä. Kyseesä…

Kuvausasento

Kuvausasento on joskus hankala ja kuvauspäivästä saattaa tulla fyysisesti raskas suoritus. Sama koskee äänittäjän tehtävää. Kuvassa oleva karvainen esine on migrofoni, joka suunnataan kohti äänitettävää kohdetta. Taidot elämään-hankeen työpajoissa vaihdetaan…

Kuvaus Porissa

Porissa kuvattiin nuorten omiin ideoihin pohjautuvaa lyhytelokuvaa Taidot elämään-hankkeessa. Oppilaat halusivat pohtia lyhytelokuvan avulla väsymyksen syitä. Tässä kuvataan nukkumista luokkatilassa. Samalla kokeillaan uutta valokalustoa. Vetäjät Saara Välimäki ja Jari Forsman

Leikkausvaihe

Videonäyte. Nuoret osallistuvat elokuvien leikkamiseen. Tässä kaksi nuorta Turusta editoi kuvattua materiaalia. Kyseessä on Myrsky-hanke, joka toteutettiin Perhekeskus Lausteella. Vetäjä Kim Tapper.

Kokki laitetaan uuniin

Tässä valmistetaan turkkilaista pataa Taidot Elämään-hankkeessa Lohjalla. Kokki paistetaan maustamisen jälkeen. Olkapäille on ripoteltu pippuria. Vetäjät Saara Välimäki ja Jari Forsman

Neljä idioottikokkia

Lohjalla oli tekemisen meininkiä. Kuvasimme Taidot elämään-hankkeen puitteissa parodiaa kokkiohjelmista. Omintakeinen huumori sytytti koko porukan sketsiviihteeseen. Ilo välittyi myös lopputuloksesta. Vetäjät Saara Välimäki ja Jari Forsman

DVD kansi

Elokuvaprojekti sisältää monia erilaisia työvaiheita. Kansigrafiikka voidaan toteuttaa myös piirtämällä. Nykyisin asia toteutuu usein tietokoneen avulla. Vetäjät Saara Välimäki ja Jari Forsman

Kannen tekoa

DVD kannen teko on luova toimenpide. Tässä vantaalainen nuori käyttää alustana ikkunaa. Toteutettu Vantaalla Taidot Elämään-hankkeen työpajassa. Vetäjät Saara Välimäki ja Jari Forsman.

Nuoren palaute

Pyydämme nuorilta palautetta. Tässä tuntemuksiaan kuvailee eräs Vantaan Taidot elämään- hankkeeseen osallistunut nuori. Vetäjät Saara Välimäki ja Jari Forsman.